tiistai 29. joulukuuta 2009

Joulutauko

Meillä oli tontilla Joulutauko ja tänään kun Lauri meni käymään niin siellä oli n.60cm satanu lunta jokapaikkaan! Kävin sitten ostamassa lumilapion ja kolalapion ja nyt kelpaa taas. Lauri sai raivata umpihankeen polun naapurin lapiolla ennenkun kerkisin tuomaan uudet lapparit.

Joku oli myös käynyt meidän talossa. Lauri kun lähti ennen Joulua sieltä, se laittoi ovet kiinni ja muovit eteen, mutta tänään sisäovi oli auki ja muovit poissa! Mitään ei onneks ollu kyllä pöllitty.

maanantai 14. joulukuuta 2009

Keittiö

Tilattiin tänään Puustellilta keittiö. Siihen tulee myös kodinkoneet mukaan, joten tarjous ei tullut paljon kalliimmaksi kuin esim. Ikean tai muun "kasaa itte keittiös" -kaupan. Nyt saatiin mittatilaustyönä ja just sellanen ku haluttiin! Haluttiin tollaset suorat ja linjakkaat vetimet, eli listavetimet noihin laatikoihin. Kahdessa pystykaapissa on vasemmanpuolimmaisessa hyllytilaa, ja oikealla jääkaappipakastin piilossa. Mikro tulee olemaan tossa musta, kuvassa vaan rosterinen. Sen alapuolella on uuni. Tuohon avaruusliesituulettimen alareunaan tulee ledinauhaa, jotta näkee mitä pöperöä kokkaa.


Sitten ikkunaseinälle. Täällä on vasemmanpuolimmaisena korotettu ja piilotettu astianpesukone. Sen vieressä on pikkuroskiskaappi. Sitten laatikostoa loppumatka. Yläpuolella on valkoiset astiakaapit. Niiden alareunaan tulee kanssa ledinauhaa.

Kodinhoitohuoneessa jatkuu sama materiaali ja sama linja. Päätettiin sekuntti sitten, että ei tehdä keittiön ja kodinhoitohuoneen välille pientä seinää vaan jatketaan se samana tilana. Eli tuo pöytä siis vaan jaaaaaaaatkuu ja jaaaaaaatkuu niin pitkään että tulee pesutorni.
Kodinhoitohuoneen puolelle tulee siis hana ja allas, sen alla laatikostot, sitten pesutorni ja pyykkikaappi, ja sitten oven vieressä on poistoilmalämpöpumppu.

Vessan ja kylppärin kalusteet todennäköisesti hankitaan jostain Kalustetukusta tms.

Wiiiii meillä on keittiö!!!

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Anteeksi, mutta voisitteko kertoa missä on WC?

Neuri piirtää lattiaan


Ovi.


Ovi. Tästä mennään kylpyhuoneeseen.




Product placement. Skanska, miten lahjotte meitä???
(Tässä on selvästi käynnissä työmaapalaveri.)


Noniin, kuka on kävelly meijän seinällä, hä? (Mä muuten nypin noista seinistä, eli kyprokkilevyistä, niittejä pois pihdeillä!)


Neuri leikkii kuraleikkejä.


Siinä näkyy saunan, kylppärin ja veskin pohja. (Villellä on heijastimet ettei kukaan aja sen päälle)
Veski on toi etualalla pikkuneliö (siihen tulee vielä lisää pituutta), sauna on Villen kohalla ja kylppäri Laurin kohalla.


Kattohämähäkki. Eli sähköjuttuja.




Tässähän voi jo melkeen heittää löylyjä.


Vapaamuurari. Vai vapaa muurari?


Seinät kasvaa!!!





torstai 3. joulukuuta 2009

Jouluksi kotiin. (mutta minä vuonna?)

Yleisnäkymää.


Olohuoneen ikkunat ja uusi hieno ovi (missä ei vaan toimi lukko...) Ovi menee korjaukseen tai vaihtoon Lapplin piikkiin. Tänk juu!


Tänne mä laitan kaaaaaaaaaaaikki mun kengät ja vaatteet ja huivit! Kokonainen huone kaikelle ihanalle! <3


Etsi tästä kuvasta kolme virhettä. *


Ville siellä sorkkii katonrajaa. Eli ruuvaa akkuporakoneella levyä kiinni.


Lauri ryömiskelee nurkassa. Eli ruuvaa ovenkarmia kiinni.


Lauri möyrii lattialla. Eli hioo betoniliimaa pois betonista.


Pikkumakkarien välinen seinä. Pysyy rauha perheessä ku molemmilla on oma huone.


Laurin häkki.


Kiinnittämätön ovenkarmi.


Etuseinä.

* 1) valokatkaisija on nurkassa saranapuolella. Great. 2) Kurasyöppö on lattiassa vinossa. Great. (Se on kuulemma lattianvalajan mukaan meidän vika kun se meni vinoon kun hän sitä vahingossa potkaisi eikä osannut enää suoristaa...) 3) Ovea ei saa ulkopuolelta auki. Great. Lappli ystävällisesti toimitti meille kodinhoitohuoneeseen parvekkeen oven! Siinä on vaan sisäpuolella hakanen niinkuin parvekkeen ovessa.

torstai 26. marraskuuta 2009

Väliseiniä

Vaatehuoneen seinä


Seinät rajattu


Meidän uusi discosaha.


Pikkumakkareiden ja olkkarin väliseinä

maanantai 23. marraskuuta 2009

Katto

Larssoni ja Niko


Katto


Katto


ja Katto


ja taas katto.

maanantai 16. marraskuuta 2009

Pikkuhiljaa se valmistuu

Naapurinkin mökki alkaa kohota.


Villoja riittää


Tässä olohuoneen takaseinä. Tähän tulee ruokapöytä. Tervetuloa syömään!


Tässä on keittiö jossa Lauri sitten kokkailee.


Ja tässä kodinhoitohuone jossa meikäläinen sitten pyykkää.


Makkari.


Tästä tullaan meille sisään. Tervetuloa vaan, juu käykää peremmälle!


Innostunut Vorkkis


Ulkoa päin. Mä rrrrrakastan noita isoja ikkunoita!!! <3


Tässä se mökki nyt töröttää.

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Kato kattoo!

Pojille tuli nälkä


Lauri ja Niko


Niko roikkuu katossa





Katossa yksi kerros lämmöneristettä, höyrysulku ja kattokoolaus